Pojat palaa - sisällysluettelo

  1. Pojat Studiossa     2. Mä uskon meihin-single    3. Palaa-levy     4. Palannut Pojat ei synkistelystä perusta

PALANNUT POJAT  EI 

SYNKISTELYSTÄ PERUSTA

Matti Riekki, Aamulehti 22.3.03

Suomenkielinen Ramopunk ei todellakaan ole mitään hetken trendikkäintä musiikkia. Pojat-yhtye on sitä mieltä, että kohta on.

Pophaastattelu on joskus mukava aloittaa visaisella kysymyksellä, mihin haastateltavan musiikkia tarvitaan. Poikien kitaristi-laulaja Miika Söderholm perustelee yhtyeensä olemassaoloa silkalla tilauksella.

-Poikia tarvitaan yksinkertaisesti siksi, ettei meidänlaisia bändejä tällä hetkellä juuri ole. Mutta kyllähän tää musiikki tulee aina takaisin, suunnilleen kymmenen vuoden välein joku kaivaa tennarit asiin ja vetää nahkatakin niskaan. Mun mielestä sitä liikehdintää on ollut havaittavissa taas.

Parin vuoden sisään ovat ikuisille punk-estradeille siirtyneet niin Joey ja Dee Dee Ramone kuin viimeisimpänä The Clash-pomo Joe Strummerkin. Olisi helppo irvailla, että samalla siirtyi manan maille koko punk. Pojat ei näille linjoille lähde, kaikkea muuta.

-Mä olen sitä mieltä, että meidän vanhojen patujen on velvollisuus jatkaa tätä hommaa. Luulen, että nuo hemmot ois tosi iloisia siitä, että joku jatkaa.

Gootti ei taitu

Uutta Palaa-albumia edeltäneestä Pure-studiolevystä on kellottunut aikaa peräti seitsemän vuotta. Levyrintamalle tuli kuulemma hiljaista lähinnä liian kiertämisen ja tästä johtuneen kyllästymisen vuoksi. Saipa Pojat silti näennäisestä hiljaiselostaan huolimatta tehtyä studiolevyjen välissä nipun "täsmäkeikkoja", kokoelma-albumin ja pari sinkkua.

-Ei bändi koskaan mihinkään hajonnut, mutta tulihan meillä sellaisia aika pitkiä luovia taukoja, Miika Söderholm tuumaa.

Palaa-levy on erikoisen positiivinen kiekko. Voisi jopa sanoa, että kaiken viime vuosina jyllänneen angsti-rockin keskellä se tuntuu helpotukselta. Pojat-pomo myöntää, että bändillä oli levyä tehdessä mielessä vastaveto synkälle musiikille.

-Mua on pitkän aikaa tympäissyt suunnattomasti tää meininki. Onko nuorilla oikeasti niin helevetin synkkää, että niiden pitää laulaa kaiken  maailman perkeleistä ja masennuksesta. Kyllähän elämästä nyt muitakin puolia löytyy, Söderholm puuskahtaa.

-Esimerkiksi Ullakolla on paha olla -biisi on tarkoitettu pieneksi hyväntahtoiseksi vinoiluksi goottimeiningille, mutta eipä meiltä näköjään taitu tuo gootti-rokki ollenkaan. iloinenhan siitäkin tuli.

Pojat levynjulkaisukeikalla Tampereen Klubilla 26.3. Mukana Häiriköt ja Rehtorit.

Pojat palaa - sisällysluettelo