www.ramopunk.com

Häiriköt etusivu

Häiriköt levyä tekemässä 2015

-

3. Studiossa 4.-6.6.

Levyä tekemässä 2015 - etusivu   1. Treenausta   2. Studiossa 2.-3.6.   3. Studiossa 4.-6.6.  

 4. Studiossa 15.-17.6.   5. Äänitykset lopuillaan   6. Miksaukset  7. Masterointi ja kannet

Studion kulmilla (kuva: Erkko).

4.6.2015

Stressihommaa

Rumpujen jälkeen siirryttiin mun kitaroihin...

Oli jo päässyt unohtumaan kuinka stressihommaa studiossa soittelu oikeastaan on. Aksun kanssa kun tekee hommia, soitosta tai kitaran vireestä löytyy koko ajan korjattavaa. Komppikitaroiden soittamiseen meni melkein pari päivää, mutta itse olin tyytyväinen siihen mitä saatiin aikaan.

Erkko

(Kuva: Maukka)

Tänä päivän tekivät kokonaan kitaroita ja sit on meigän vuoro pistää parastaan mailan varressa. Vikana pohja-päivänä odotammekin sitten paikalle viidettä Beatlea, eli nyt neljättä Häirikköä, Stydi-Anhhia! Hää hoitaa ne muusikkoa vaativat osuudet. Se tulee olemaan hieno päivä, kun alkaa vähä kuulemaan, ett miltä biisit lopulta kuulostaa soitojen osalta. Villi veikkaukseni, joka on vain vaatimaton omani, eikä edusta edustamiani yhtyeitä, yhtiöitä, muita ryhmittymiä tai sidonnaisia, on, että ne tulevat kuulostaan hyviltä. Jännä nähä!

Juuso

5.6.2015

Bassot purkkiin Dee Deen kuolinpäivänä

Kitarahommien jälkeen...

Juuso soitteli bassot purkkiin päivässä. Bassottelun välissä meillä kävi studiossa "kanttori" soittelemassa pariin biisiin urkuraidat.

Erkko

Henki oli vahva. Kyllä oli hieno kuunnella dee deen höpinöitä ja ramoja aamulla junassa matkalla bässotteleen.

Kolme tuntia aikataulu myöhässä pohjasession jälkeen, eli ihan hirveesti ei sössitty ja aika hyvin tietää Erno ajankin suhteen, ett mitä touhu vaatii.

Bassopäiväksi osu päivämäärä jolla Dee Dee Ramone vaihto olomuotoaan heikommin havaittavaan ja sekös loi tunnelmaa, kun Anssi sen edellisenä iltana äkkäsi. Hetken henk.koht. hirvitys ja kauhupaine vaihtu nopeasti kiitollisuudeksi ja zemipaineeksi, ku huomioin että täsä vähä niinku sitä soihtua kannetaan etiäpäin taas seuraaville dorkille.

Merkkasin mailasta nauha nro viientoista mustalla teipillä nauhotuksen ajaksi, että varmasti muistin poimia säpinän joka sooloon ja vähä muihinki väleihin.

Anteron lisäksi perinnetyöpajallamme vieraili ihan oikea, joskin varasijalla tointaan hoitava rehtori(pienellä)-Ricardo, joka hoiti lätylle massiviset kirkkourut niihin kohtiin joihin niitä tarvittiin.

Hyvää jälkeä tuli kaikilta soittajilta ja vähintääkin samoin mr. tuotantomestari Agsulta koko viikon ajan, niinku pitikin.

Nyt juhlitaan välissä juhannusta asiaan kuuluvat kolme viikoa ja sit jatketaan joiguja taigoen. Biisit on tygei, jälki o superii, maailmanloppu tuleekin vast ens vuonna ja jengi on niiiin siistii ja jees, ett watta fak? Let's roll.

Juuso

(Kuva: Juuso)

6.6.2015

Lisää kitaraa

Tässä vaiheessa aikataulut meinas mennä tiukalle...

Kello oli kolme vikana päivänä ja kaikki kitarariffit ja soolot oli vielä soittamatta.

Kitaroiden kanssa hikoiltiin Anssin kanssa myöhään iltaan, mutta saatiin
kuin saatiinkin ne purkkiin. Vika päivä lopetettiin klo 24. Koko helvetin päivän, kello kymmenestä alkaen, Aksu istui tietokoneen ääressä ja äänitti, soittajat vaan vaihtui.

Sessio kesti viisi päivää, ja sitä voisi kuvailla yhdellä sanalla: kiire. Onneksi äänittäjänä oli hyvähermoinen ammattilainen.

Erkko

"Viides Beatle", eli neljäs Häirikkö

(Kuva Juuso).

Anssi, evoluution juhlava ilmentymä... -95 basisti ja nyt kuin nuori Slash!

Valmentaja on ekassa kuvassa heittänyt jo pyyhkeen kehään, mutta Anssin vauhti on liikaa, ei saa sooloa poikki millään!

Aiemassa kuvassa Anssi luo rentoa ja turvallista suhdetta S&G-malliseen konekivääriin ennen varsinaista aktia.

Juuso

(Kuva Juuso).

 

(Kuva: Maukka)

 

Kävijälaskuri