www.ramopunk.com

Ramopunk-uutisia   Ramopunk-linkkejä  Vieraskirja

Kakkahätä-77

Kakkahätä-77 etusivulle    Ne Luumäet etusivulle

Kakkis-Teemu:

Minä ja Ne Luumäet

(Julkaistu 6.5.09)

Kakkahätä-77:n Teemu kertoi Ramopunk.com 7v-bileiden keikalla, ennen Luumäkien Älä lyö -biisin esitystä yleisöä kovasti hymyilyttäneen Luumäet-keikkamuistelon 90-luvun alusta. Pyynnöstäni Teemu kirjoitti tarinan myöhemmin ylös hieman keikan tarinaa laajemmassa muodossa. Kiitokset Teemulle.

M!ka

Kakkahätä-77 soitti kolmepäiväisten Ramopunk.com 7v-synttäreiden toiseksi viimeisenä esiintyjänä 7.3.09. 

Kaikki tällä sivulla olevat kuvat on otettu tuolta keikalta (kuva: M!ka).

Kakkis-Teemu:

Minä ja Ne Luumäet

Minä olin kakarana aivan vitun kova Ne Luumäet-fani. Tai siis en minä edes tiedä, tietääkö kukaan edes nykyään mikä sellainen on, mutta lyhyesti:

Ne Luumäet oli Suomen Ramones. Ne soittivat melodista punk rokkia/poppia sanoituksilla jotka käsittelivät kaikkia siistejä juttuja: väkivaltaa, sarjakuvia, sekopäitä, tyttöystäviä, tappamista, pillereiden popsimista, hullujenhuoneelle joutumista, kauhuleffoja jne., aivan kuten Ramonesinkin sanat. Mutta Luumäkien sanat olivat suomeksi, ja ehkä vieläkin hauskempia.

Kun kuulin Verta ja Luita -levyllä olevan kappaleen Älä Lyö ekan kerran, kun naapurin Alpo soitti sen mulle mankalla: "Älä lyö, äiti, älä lyö, lastasi, älä lyö lastasi päähän, lyö vartaloon, äiti lyö vartaloon!", mietin, että miten vitussa joku voi kirjoittaa jotain noin sairasta ...ja siistiä!

Teinipunkkarin elämä Kouvolassa oli vitun kovaa ja tylsää. Ymmärtäjiä ei löytynyt, kiusaajia sitäkin enemmän. Harrastuksia minulla ja parilla kaverillani ei juuri ollut sen lisäksi, että kesäisin rullalautailimme, kesät talvet poltimme tupakkaa, kuuntelimme punk-levyjä ja varastelimme. Niin ja juoksimme kiusaajiamme (natsiskinit, juntit, jääkiekonpelaajat jne. karkuun). Joten eräänä aamuna kun ajoin polkupyörällä keskustaan kouluun olin kuolla, kun huomasin julisteen: Ne Luumäet on tulossa kaupunkiin!

Olin käynyt pöllimässä heidän uuden sinkkunsa & CDNnsä Pahat ja Rumat samana päivänä kun ne ilmestyivät, olikohan loppuvuonna 1991? Tässä asiassa muisti tekee tepposet, ja se oli mielestäni aika helvetin hieno levy, vaikka soundeiltaan ehkä vähän sliipatumpi kuin 3 edeltäjäänsä joita palvoin. Mutta oli silti helvetin hienoa kuulla omaa suosikkibändiä radiosta, ja huomata kuinka se pääsi sinkkulistoillekin. MINÄ olin oikeassa ja NE olivat väärässä. Vaikka eivätpä "he" sitä siltikään tajunneet, rassasivat mopojaan vaan.

Mutta edessä oli ongelma: keikka oli tietysti Kouvolan ainoassa järkevässä keikkapaikassa Luumäkien kaltaiselle bändille, Sip-Pubissa. Niin, PUBISSA. Ja minä olin 13 vuotias. Ja naama oli täynnä finnejä, painoa 45 kiloa ja pituutta 160cm. Ja isovelikin, jonka papereita lainailin, vasta 16v. No tupakkaa niillä sen papereilla noihin aikoihin silti vielä sai.

Tultuani koulusta kotiin kerroin äidilleni, että Suomen ellei maailman kovin bändi tulee kaupunkiin, ja jos en pääse keikalle, aion tappaa itseni. Äiti järki-ihmisenä kuitenkin päätti että moisen takia ei kannata tappaa itseään, saati kuolla, vaikka tämä Ne Luumäet varmaan helvetin kova bändi onkin, soitti baariin, sopi henkilökunnan kanssa, että voimme keikalle tulla mikäli hän itsekin tulee paikalle minua valvomaan, eikä anna minulle alkoholijuomia. Sovittu!

(Kuvat: M!ka)

Paikalle mentiin tietty liian hyvissä ajoin juomaan kokista. Olin kirjoittanut itse tussilla valkoiseen college-paitaan (muotia tuolloin Kouvolassa!) bändin nimen ja kävin vuorotellen jokaiselta bändin jäseneltä siihen nimmarin pyytämässä, kun heidät paikalla näin, ja levynkansia ahkerasti tuijotelleena Luumäeksi tunnistin. Sen kuin pamahdin eteen sanomatta mitään, iskin vaan paidan käteen ja tussin toiseen, kirjoittivat kumminkin. Jos olisin jotain saanut sanotuksikin, olisin varmaan ilmoittanut että "Ne Luumäet on maailman kovin bändi", tai jotain...

Itse keikasta en muista mitään paitsi, että osasin jokaisen biisin ja kaikki sanat ulkoa. Ihmettelin myös, että miksi kaikki joivat kaljaa ,vaikka kaljahan maistuu ihan paskalta. No, tämäkin sitten selvisi jokunen vuosi myöhemmin.

Kun keikka oli ohi äiti ilmoitti, että oli aika lähteä kotiin, koska hänellä oli töitä ja minulla koulua aikaisin aamulla. Ulkona oli pakkasta ja kotiin Tornionmäkeen oli monta kilometriä keskustasta, joten jouduimme menemään sinne taksilla. Sitä ennen käytiin kuitenkin vielä grillillä.

Pari vuotta myöhemmin tulin teini-ikään, rupesin kuuntelemaan hardcorepunkkia ja Luumäistä tuli mun mielestäni "nössöbändi", eikä tänäkään päivänä heidän viimeisin levynsä Kiitos ja Anteeks kuulosta yhtä kovalta, kuin heidän munankovat aikaisemmat levynsä, ja lätyn nimestä voi tietty päätellä, ettei herrain omatkaan fiilikset bändinsä suhteen tainneet enää olla ihan katossa. 

Mutta tämän pyynnöstä kirjoittamani paskajutun pointti lienee sanoa kiitos teille Äiti, Joey, Pete, Kaide ja Heko siihen astisen elämäni parhaasta päivästä, vaikkakin näin vähän myöhässä. Mä en varmaan olis elossa ilman teitä.

Teemu

Teemu ja Joey Luumäki Kakkahätä-77:n keikan jälkeen, hetkeä ennen 

kolmepäiväisten bileiden viimeisen esiintyjän Joey Luumäki & Tappajatomaattien keikan alkua 7.3.09 (kuvat: M!ka).

 

Kävijälaskuri