|
|
|
|
The Havana Bananas vol. 3Ramopunk-uutisissa |
Sisällysluettelo:31.1.10: Havana Bananas Vol.3 ennakkotilauksessa 5.2.10: Havana Bananas Vol.3 julkaistu |
Ramopunk-uutiset 31.1.10:
Havana Bananas Vol.3 ennakkotilauksessaHavana Bananas -lehden kolmas numero lähtee painoon lähipäivinä. Lehdessä on haastatteluissa mukana paluun tehnyt rakkauspunkin suurlähettiläs Sanktio sekä kaksi länsirannikon nousevaa bändiä The Tarjas ja Maakuntaradio. Haastatteluun pääsi myös kadulta bongattu sorbuspunkkari Räksä. Teemu Bergmanin kanssa käytiin läpi sitä, miksi Nazi Death Camp lopetti ja missä määrin bändin taru nyt lopussa on. Mukana on juttua myös mm. Aivolävistyksestä ja Urban Unrestista. Mielenkiintoinen levy löytyi Kivesveto GoGolta ja punkin historiaa tongittiin Kuopion 90-luvun osalta mm. haastattamalla menestyneimmän kuopiolaisen punkbändin "Kuopion Stoogesin" eli The Bratsin laulajaa Masa Sainetta. Lisäksi Jamaicalta soiteltiin, ulkomaita uutisoitiin, Saksaa ja Die Toten Hosenia kehaistiin, Havana Bananas sai oikaisuvaatimuksen, nuuskittiin Punk Kuopion asioita ja paljastettiin Woimasoinnun vakoilun hedelmiä. Siinä kai enimmät asiat, millä punkin vallankumousta viedään eteenpäin tällä kertaa.
Teimme uuden tuotantoennätyksen! 48 sivua! Sivuja saatiin kasaan uuden tuotantoennätyksen verran, peräti 48. Mukana olevien reilunnorsun levykauppiaiden mainosten tuoman tuen ansiosta 16 sivua edellistä numeroa tuhdimman lehden voi nytkin tilata hintaan 3 euroa + 1 euro postikuluja. Samoilla postimaksuilla menee useampikin lehti. Hanki Havana Bananasin kootut teoksetJos edelliset numerot eivät ole hallussa niin, niitäkin von jäljellä ja tilattavissa samoilla postikuluilla, Vol.1 hintaan 2,5 euroa ja Vol.2. hintaan 3 euroa. Tilaus onnistuu näin:Laita sähköpostia ja oma postiosoitteesi meiliin: mika.vesterinen(at)dnainternet.net (PiF:ssä voi myös tilailla yv:llä). Vastausviestissä saat tilinumeron minne maksaa. Havana Bananas Vol.3. PiF:n foorumissa (saa kommentoida!) Hasta la victoria siempre! Ramopunk-uutiset 5.2.10:Havana Bananas Vol.3 julkaistuNyt on laatikollinen Vol.3:stä käsissä. Niiden ennakkotilaajien lehdet, joiden maksu näkyy tilillä, lähtevät Postiin vielä tänään. Postitus ykkösluokassa ja perillä pitäisi olla maanantaina. Maksuja uupuu joltain hyviltäkin tutuilta, ja lehti ei sen takia vielä lähde liikkeelle. EI siksi, etten luottaisi maksun tulevan, vaan sen takia, että kun postittelen sitä mukaa kun maksut tipahtaa tilille, en tarvitse mitään erillistä kirjanpitoa kenelle postitus on tehty ja kenelle ei. Sori. Tässä on vaan niin paljon hommaa muutenkin, että pakko yrittää tehdä asiat mahdollisimman sujuviksi. Ensimmäisenä näitä pääsee ostamaan minulta suoraan tänä iltana Hullun Pulun punk-illassa K-klubilla Kuopiossa. Ramopunk-uutiset 17.2.10:Havana Bananas Vol.3 myynnissä myös WoimasoinnullaHavana Bananas Vol.3 on myynnissä Woimasoinnulla, josta sitä voi ostaa levytilausten yhteydessä Woimasoinnun nettikaupasta www.woimasointu.com. Ramopunk-uutiset 21.2.10:Havana Bananas Kuopiossa Daiga Daiga DuustaHavana Bananas vol.2 -lehtiä voi nyt ostaa Kuopiossa Daiga Daiga Duusta osoitteessa Puijonkatu 12 ja sieltä löytyy myös kahta ensimmäistä numeroa. Lehti on tulossa myyntiin myös K-klubille. |