www.ramopunk.com

Pykimät

Pykimät ensimmäistä kertaa livenä (kuva: Jeke).

Hajonneen Iskuryhmän neljä jäsentä, Teemu, Markys, Wepi ja Tuuska pistivät pystyyn uuden Pykimät -bändin. Tavallaan Pykimien syntyminen on kesti noin vuoden verran soittajanelikon kehitellessä uusia biisejä epätietoisena Iskuryhmän tulevaisuudesta. Jonkinlaisena syntyhetkenä voidaan kuitenkin pitää Ramoviisujen loppukilpailua 23.5.09, jossa yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa Pykimät-nimellä, vaikkakin poikkeuksellisesti triona.

Tavallaan historia toistaa tässä itseään, sillä Pykimät toimi vähän aikaa myös 90-luvulla, silloinkin Iskuryhmän jälkeen ja sen riveistä löytyi  tuolloinkin Iskuryhmästä ja Ramopunk-scenestä tuttuja naamoja...

Pykimillä  on omat MySpace-sivut täällä , mutta näiltä sivuilta löytyy myös jonkin verran Pykimät-asiaa ja lisää syntynee  Ramopunk-uutisiin ja Ramopunkkien keikkaraportteihin.

2009

Iskuryhmän raunioilta nousee uusi bändi:

Pykimät – Nyrjähtänyttä ramopunkkia

Ramopunk-uutisten artikkeleita Pykimien synnystä.(29.2.09)

 

Kävijälaskuri