www.ramopunk.com

Tampere 5.-7.3.2009

7v-keikkaraportti -etusivulle

 

Soundcheckia torstaina (kuva: M!ka)

Keikka:

Elämä on sitä ihteään

Torstaina tultiin jo juhlapaikalle ja ilahduttavan paljon väkeä oli arki-iltanakin uinut Vastavirtaan kuuntelemaan Debbietä, Normaaliryhmää, Vääriä vieraita ja The Loosea sekä tietysti juhlistamaan M!kan oman www:n synttäreitä.

The Loose (kuva: M!ka).

The Loose oli hyvä ja nuoruuden intoa täynnä. Ramones -lainat kulkivat komiasti, eikä omakaan materiaalia hassummalta tuntunut. Normaaliryhmä muistutti siitä, että Eput teki Mikko Saarelan aikaan menevääkin punkrokkia. IR-Teemun Juha Torvis/John Fogerty -biisi oli jopa melkein huonommin laulettu kuin se alkuperäinen, eli siis hyvin vedetty. Hyvä idis jätkiltä tämä systeemi ja hyvin homma toimi. Debbie ramopoppasi myös mukavasti ja Väärät vieraat oli mukavan erilainen bändi ramosoppaan. Suosittelen lämpimästi Väärissä vieraissa käymistä. Tamperelaiset ovat tässä(kin) asiassa etuoikeutetussa asemassa. Iltahan sitten vielä jatkui jatkoilla jossain pubissa, missä oli vuoden asiakaspalvelija pokena. Asiakaspalvelu oli niin kohdillaan, että tyyppi tarkasti viiden minsan välein josko saisi hieman palvella, omasta mielestäni varsin asiallista seuruettamme esim. ulosheiton tai muun niskapotkun merkeissä.

Väärät Vieraat päätti torstai-illan (kuva: M!ka).

Perjantaina tutustuttiin Tampereen nähtävyyksiin ja tavattiin Samin ja Jonnan kanssa myös mitä ilmeisemmin Rehtoreiden tulevaa Kansainvälinen salaliitto levyä etukäteisesti promonnut "mikrofonimies". Mies tiesi kaiken kameroista ja mikrofoneista ja niiden asentamisista esim. ihmisten kaappeihin. Sitä hänkään ei osannut kyllä selittää miten ne ilmestyivät aina takaisin, vaikka hän oli heittänyt löytämänsä jo roskiin. Hmmm..
Liikaa mustaa makkaraa, kenties?

Joey Luumäki soolona (kuva: M!ka).

Perjantai-iltaan latauduttiin sitten Omppu hotellissa kuuntelemalla SIGiä ja tapailemalla paikalle pörähtäneitä tuttuja ympäri Suomea. Hyvissä ajoin taas pääkallopaikalle, jossa 70-luvun Vihannekset vielä tsekkailivat saundejaan. Perjantai-illan musiikillisen annin avasi Joey Luumäki. Niitä Luumäkiä, yhteislaulua ja leppoisaa fiilistelyä alkupaloiksi. M!kan oma www -biisi jäi kyllä hieman vaimeaksi yhteislaulun osalta, kun siinä on niin outo melodia. Kyyllä kyyllä, he vetivät täysillä..ja hyvin. Pasikin kävi stagella laulamassa ja ainakin hetken kaikki oli niinkuin ennenkin. 70-Luvun Vihanneksetkaan eivät kenkiään tuijotelleet, vaan soittivat tiukasti ja hyvällä meiningillä. Kun on tupa täynnä innokasta ja vastaanottavaista jengiä, niin kyllä siinä nuori jos vanhempikin Vihannes innostuu parhaimpaansa. Ja Joey palasi lavalle ansaitussa encoressa. Nyt vaan Pajunen & co myös uuden matskun kimppuun ja kellariin.

Rehtorit (kuvat: M!ka).

Vaikka illan bändit olivat kaikki hyvässä iskussa, vetivät seuraavana esiintyneet Rehtorit mielestäni sen kaikkein kovimman vedon perjantaina. Täyttä PNKRCK asiaa! Ja saanko toistaa itseäni: Sanna on Tähti. Kultainen pesismailan olivat Hollolan Hartza ja Rauman Kimmo päättäneet, vakaan aikein ja harkiten, luovuttaa Vastavirta Klubille. Oikeaan osoitteeseen meni.

Viimeisenä lauteille noussut Pojat oli levynjulkaisukeikalla ja settiä oli taas hieman muokattu marraskuun Lahden keikasta. Pojatkin olivat tietysti myös hyviä ja Miikalla on vanhemman valtiomiehen karismaa, mutta kyllähän tuollainen bändiputki imee mehuja kuulijoista. Jotain suvantoja väliin, please? Tai sitten olen jo tullut vanhaksi. Niin vanhaksi, että lauantaina piti lähteä hoitelemaan velvollisuuksia ja vastuullisia yhteiskunnallisia tehtäviä. Sinällään harmi kun jäi viimeinen päivä väliin, sillä ohjelmistohan jatkui erittäin kovatasoisena, joidenkin arvioiden mukaan jopa nousujohteisenakin. Ja Ramosopallakin oli SIGiäkin soitettu.. Mutta näkeehän näitä, teitä ja heitäkin taas jossain joskus ja toivottavasti mahdollisimman pian. Paljon alpoodeja, onnea ja yleistä älämölöä M!kalle näistä 7V.juhlista. Ja Elämä on sitä ihteään edelleen.

Keikka

Pojat (kuva: Laitio-Ramone).

 
 

 

Kävijälaskuri