www.ramopunk.com

Tampere 5.-7.3.2009

7v-keikkaraportti -etusivulle

(Kuva: M!ka)

Hartza:

M!kan omat  www-bileet…

Eka näytös – Torstai on taalamiesten päivä

Näitä bileitähän sitten odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin, eli siis pitkään ja hartaasti. Matkan varrella tuli pari peruutustakin, jotka harmittivat, mutta nopeastipa se harmitus ohi meni, kun tiesi, että joka tapauksessa kemut tulevat taatusti olemaan vuoden seurapiiritapaus. Ja tämä ihan mutu-tuntumalla 5v.-bileiden perusteella. Pienet treenithän Onnellinen Perhe otti jo mun synttäreillä Hartza's Birthday Bashissa, sekä Keikan Ramokeikka -bailuissa, jonne en itse päässyt Metalliväen liiton kokouksen takia.

Torstaina bussilla Tampestereelle, jossa pikaisten kaffien jälkeen kohti Omppua. Siellähän ekan yön kolhoosihuoneessa Jeke ja Blitzkrieg Boysin Marko ja Miika puhuivat jo syvällisiä vuoden 1989 tasolla, joten enempiä häiritsemättä ruoka- ja juomakauppaan. Sieltä ulospäin pyrkiessä tuli sovittua jo ruokarehvit M!kan, Mannen & Hannen (myöhemmin M(H)annet) kanssa uuteen Esplanadiin, jota taisin moneen kertaan Bulevardiksi kutsua. Mitä välii nimestä kunhan dokaa vitusti (copyright Rytmihäiriö).

Kokoontuminen M!kan huomiin sinne, sapuskatilausta ja stoutia pöytään, nam. Anteeksi M!ka muuten niistä vähäpätöisistä lahjoista. Ei aikaakaan kun paikalle valuivat myös Turo, Jonttu sekä M(H)annet. Mannella oli ollut varsin mielenkiintoinen junamatka, jonka aikaansaamia tarinoita siinä kuunneltiin, aikamme. Lisää porukkaa kehiin Keikan ja Samin muodossa, ja jostain aivan sairaasta syystä puhe kääntyi hetkeksi aivan epäolennaiseen, eli Sigiin ja Popedaan. Ja tuskin olimme edes saaneet mainittua sanan Popeda, kun Ilpo hiihti paikalle salamana. Taisimme M(H)annejen kanssa tulla siihen tulokseen, että Popeda ei ole tehnyt kunnon rokkia vuoden 1981 jälkeen, ehkä hyvä niin. Mutta Costello on silti tuottanut Luontereiden ekan demon. Ja Eero Jones Katon ja Tokan. Eerostakin puhuimme, kuten myös Pentti Jonesin maailman huonoimmasta viinapaukusta. Yäk. Mites ois M(H)annet, kumpi tarjoo ens kerralla? Ja tulipa siellä Esplanadilla eteen sellainenkin hetki, jota lämmöllä muistellaan vieläkin, eli Manne meni hiljaiseksi. Kuka käskee tarjoilijatarta kiusata maailman huonoimmalla läpällä. Mimmillä oli onneksi sana hallussa ja näpäytys tuli saman tien. Ja vieläpä rintamerkin kautta!

Torstaina kaikki oli vielä sen verran rahamiehiä, että taksi alle ja Vastavirralle. Oikeen oven eteen asti piti tuoda, rahamiehet ei kävele. Ja rahamies on eri mies kuin bisnesmies, sekin Mannen kanssa todettiin.

Kuopiolainen The Loose aloitti 7vee-bileet (kuva: M!ka).

Vastavirralla moikkailua, halailua, Hannulta Hasselhoff-kalenteri (KIITOS!), sekä levyt talteen ja keikkoja odottelemaan. Ensimmäisenä villistä villistä idästä M!kan tavoin saapuva The Loose, joka olikin tullut jo nähtyä Riinan bileissä samaisessa paikassa edelliskesänä. Silloin jo pistin merkille, että bändillä on hyvä meininki ja erittäin kehityskelpoista materiaalia. Meininki oli jälleen kohdillaan ja eihän heistä voi olla diggaamatta. Ei muuta kuin levyä tulemaan. Ainakin mulle.

Debbie esiintyy (kuvat: M!ka).

Debbie tuli nähtyä kolmatta kertaa, mutta ei edelleenkään turhaan. On se Outi valloittava lavapersoona, taustaryhmää yhtään väheksymättä. Kallen kamalat kalapuikkoviikset on edelleen yksi parhaita oriveteläisiä biisejä ikinä, ja sitä ainakin Leenan kanssa hoilasimme.

Kolmantena lavalle nousi joukko tutun näköisiä naamoja Minun Aurinkolasit päässään. Normaaliryhmä veti antaumuksella Eppujen alkupään tuotannon sellaisella otteella, mistä Eput ovat aina nähneet vain unta. Saateri sentään mikä meininki! Torstai-illasta huolimatta porukkaa oli valunut paikalle kiitettävästi ja tämä poppoo sai tanssiparketin kuumaksi. Niin kuumaksi että sinne jäi myös digikamerani henki. RIP Panasonic DMC-FX30. Tästä harmistuneena katsoin Vääriä Vieraita vain biisin verran, ja läksin tarpomaan kohti hotellia, Pulterin kautta tietenkin. Muu poppoo oli könynnyt johonkin toiseen baariin jatkoille, mutta kukaan ei muista minne. Emäntäkin sieltä oli poistettu, kun oli puolustanut Onnellisen Perheen muita jäseniä liian kärkevällä kielellä. Mutta Turo oli kuulemma maksanut kaiken, joten yksi bisnesmies oli sittenkin luikahtanut sakkiimme.

Normaaliryhmä (kuva: Hartza).

Toinen näytös – perjantai ja kolmastoista...  ööö… kalja ainkin...

Hiukka oli hutera olo perjantaiaamuna ja Mannen tyyliin tuli IDO59:n, tai sen halvan kopion päällä istuttua ahkeraan. Oisko ollu Esplanadin edellisiltaiset lammaspullat kyseessä. Ja se wc-paperi… 24-vahvuinen hiomapaperikin on silkkiä siihen mitä Omppu sanoo wc-paperiksi. Sillä kun kymmenen istumakerran ajan raapusti takapuoltaan, niin oli ainakin peräpukamat hioutuneet olemattomiin, ja taisipa tuo laardiosastokin hieman ohentua.

Iltapäivällä Panttilaan kameraostoksille, jossa Rauman Kimmon ja Kuopion Sannan kanssa myös kehykset Pesismaila-puheelle ostimme. Sit mulla erkani muista hieman tie kun kävin Haraldissa päiväkaffella kangasalalaisen tuttuni kanssa. Ja kappas kappas, ekana vastaan tuli paikan kokki, entinen manselainen punkkari ja Tapparamies Porkka. Kaffet tuli siis talon puolesta, joten olipa sitten muka varaa ostella parit 24 euron viskit siinä kaverin synttäreiden kunniaksi. Rahamies on rahamies.

Neljäksi Omppuun siivoamaan Jeken huone (hirvee mies muuten sotkemaan!), jotta Juke & Kati mahtuvat sekaan, ja me siirryimme muutaman kerroksen alaspäin omaan huoneeseemme, jonne saapuisi kolhoosiasukkaaksi meidän vanha tuttumme, mutta ramopiireissä suht tuore kasvo Catti, vaikka olemmekin jo joskus –97 olleet Hämptonissa kahtomassa Luonterit, Pojat, Reksit ja ketähän niitä kaikkia muita bändejä oli samalla pääsiäiskeikalla? Sekoilua, sekoilua, uuden kameran tutkimista ja Esplanadiin syömään taas. Ja eikun samoja lammaspullia naamaan, koska vatsa oli valmiiksi sekaisin. Älyvapaata meininkiä oli varmaan poppoolla ruokapöydän ääressä, koska jostain syystä melkein kaikki muut yläkerran asiakkaat poistuivat paikalta. Minun mielestäni seura oli erittäinkin mainiota, muutama pohjoispohjalainen, muutama savolainen, raumalainen, pääkaupunkiseutulaisia ja hämäläinen. Hyvä soppahan tuommoisesta tulee, ja jos ei muuta niin ainakin äänekäs.

Ramo T.A. Mikkonen kuuluttaa Joey Luumäen, perjantain ensimmäisen esiintyjän lavalle (kuvat: Hartza ja M!ka).

Suihkun kautta Vastavirralle ja jännäkakka housussa odottelemaan Rauman Kimmon kanssa omaa osuuttamme. Joeyn Luumäen soolo tuli kahteltua, mutta nousevan jännityksen vuoksi eipä siitä keikasta jäänyt hirveesti jälkipolville kerrottavaa muuta kuin kuvien muodossa. Tästä Joey lienee pelkästään tyytyväinen. Iskuryhmäkin tuli puolella silmällä katsottua ja vain parin hitin aikana hieman hilluttua. Kamera Hekolle lainaan mailanluovutuskuvausta varten ajoissa, ja tästä syystä jäi sitten omalta kortilta uupumaan Iskuryhmä Pasin vierailu lavalla, hieman harmittaa. Mutta mitäs olin hätähousu.

Iskuryhmä (kuva: M!ka).

Kympin pintaan sitten koitti tulikoe – kuinka Rauman Kimmo ja minä selviäisimme jo pitkään jakoa odottaneen Kultaisen Pesäpallomailan luovuttamisesta. Nauraisko kaikki meille jos lirahtais pöksyyn? Kyllä, ja hartaasti. Könyäminen lavalle ja tärisevin äänin lukemaan hiton pitkää puhetta. Miks en osaa ikinä kirjoittaa lyhyesti? Niinku esmes tätäkin rapsaa! 

Pieni kusetuksemme meni läpi, kun pyysimme Piitsen jakamaan palkinnon saajalle, ja saaja perkule kun olikin Piitse itse. Hähää, näin niitä punkkeja koijataan! Onneksi ei lirahtanut, eikä edes pörähtänyt, mutta jälkikäteen ei hirveesti muistikuvia luovutuksesta ole. Kädet ja polvet tärisi vielä puoli tuntia jälkeenpäin. En minä oo tuommoseen tottunut, en minä oo rokkitähti! Kärsin siis lavantaudista.

Vihannes Chemo ja Vihannes Pete (kuvat: Catti).

Onneksi seuraavana esiintynyt 70-Luvun Vihannekset auttoivat mut poies kaameasta julkisuuskrapulasta. Bändi on niin iskussa notta perkele, vaikkeivät Pohjanmaalta olekaan. Yhtään myrtsiä naamaa ei keikan aikana näkynyt, sillä eihän noin iloista meininkiä voi kuunnella norsu naamalla väärinpäin. Hienoa jätkät! Ja kävipä Joey Luumäki vaihteeksi lavalla taas kerran featuroimassa. Kantsisko sun Joey ottaa käyttöön taiteilijanimi kaikille eri olomuodoillesi, eli tässä tapauksessa "Jorma Vihannes". Siitä sais huonon anagramminkin. Manne ja munat lavalla, jeejee.

70-luvun Vihannesten encoressa "Minä diggaan Peitsamoa" 

laulaja-rumpali  Vihannes Pajunen luovutti lauluvastuun Joey Luumäelle (kuva: M!ka).

Rehtorit… mitä tästä bändistä enää voi sanoa lisää? Niin moneen kertaan olen näissä arvioissani maailman parasta spectoriaanista powerpoppibändiä kehunut. Sanna on edelleen kaunis ja bändin jätkät… hmmm…no, osaa ne ainakin koheltaa. Ja rumpali kuunnella paskaa musiikkia. Manne munasi.

Pojat (kuva: Ilpo).

Pojat… melkeen samat sanat kuin edelliseen, paitsi että laulaja ei ole maailman kaunein, Oriveden komein orhi kenties kuitenkin. Uuden levyn biisit eka kertaa livenä muutamaa bravuuria lukuunottamatta… On lottovoitto syntyä Poikien keikalle, vaikka itse muistutankin enemmän Boris Karloffia kuin Sheenaa tai edes Maria, Pasi Virtasesta nyt puhumattakaan. Manne ja munat, edelleen jeejee.

Rehtorit Sanna ja Heko vierailivat lavalla Poikien keikalla (kuvat: M!ka).

Kolmas näytös - Soppa- ja kakkahätäpäivä

Lauantaiaamuna lammaspullat vaivasivat edelleen, on se nyt kumma. Luulis, että olisin jo immuuniksi tullut yhdestä annoksesta. Noh, tänään pääsisi syömään taatusti hyvää ja ravitsevaa oluessa haudutettua liharuokaa Plevnaan hyvän taustamusiikin säestyksellä. Tällä kertaa paikalle valuikin runsaasti ramohenkisiä ihmisiä, jopa uusiakin tuttavuuksia. Omaan pöytääni tarjoilija toi eteeni mallaspossua, ja tuntui kolmatta päivää juhlivana että peiliinkös tässä nyt katsotaan, vai velikö siinä tuotiin eteen. Joeyn akustinen keikka virvoitti hyvän tunnelman, vai sanoisiko iloisen bluussin, ja stout tuntui soljuvan hyvän musan tahdissa jouhevasti. Hotelliin päikkäreille, mars…

Uusi lähtö ja uudet kujeet. Paitti, että kujeet olivat jo edellisiltä päiviltä tuttuja ja niin olivat osanottajatkin. Samat naamat surffasivat, jos nyt ei aivan radioaalloilla, niin samoista huoneista samoihin huoneisiin. Jeken lapintuliainenkin oli löytynyt aamusta ja sitä maiskuteltiin porukalla. Aika tuhtia viiniä jotten sanoisi. Virvelle piti soittaa että nyt olisi valmiiksi paahdettuja poppareitakin tarjolla, ettei tarvitse palokuntaa tällä kertaa vaivata. Noh, väärän hotellin asukkaana Virve taksilla Rotwalliin ja popparit sinne pöytäänkuljetuksena. Toivottavasti maistui, pöytäseurueen kuolavanoista päätellen kyllä. Pikakäynti hotlassa ja nyssellä pelipaikoille.

Jack Addict (kuva: M!ka).

Kello ysi ja Jack Addict lauteille. Meikäläiselle uusi tuttavuus, mutta ei todellakaan huono sellainen. Mitä se porukka rutisee PIFfillä että J.A on liikaa jokapaikassa, tai siis Kuopiossa, keikalla. Hyvä meininki ja rumpalillakin hyvin ilmastoidut keikkavermeet. Lisää tätä.

Sen jälkeen etukäteen kovasti odottamani keikka, The Tarjas. Viimeinkin pääsisin satakuntalaisesta neitsyydestä eroon. Ja eipä bändi todellakaan pettänyt loistavien pikkukiekkojensa ja isonkiekon kuuntelujen perusteella saamaani mielikuvaa. Helkkarin hyvä kiire oli kaikkialle ja Kake Randelin on kova! Niin Tarja-biisinä kuin Kaken omana dvd:näkin.

The Tarjas ja Himanes (kuvat M!ka).

Jos en ole vielä päässytkään Haukivuorelle, niin ei se mitään. He tulevat usein sinne missä minäkin. Jo vuodesta ´92 lähtien – saakutin kakarat.  Eli siis Himanes ja hirveet bileet pystyyn. Bändistä on kasvanut aivan huikea livekone, eikä tällä kertaa sitä fiivistä saanut pilattua edes Jekekään, joka omatekemänsä biisin käväisi luikauttamassa. Ei vais Jeke – hieno suoritus. Se demosikin kuulosti hyvältä. Komiat oli haukivuoripoikain nännit, kun Manne yritti niihin implantti-istuttaa omia muniaan, siis rytmi-sellaisia. Olivathan ne Iskis-Teemun suussakin jo käyneet, ja kuinkahan monissa housuissa….

Kakkahätä-77 (kuva: Laitio-Ramone).

Himanesin energisen keikan jälkeen moni valui ulos kuivattelemaan hikeään, ja Kakkahätä (ei siis oma tällä kertaa vaan –77) kärsi tästä aika paljon. Fiivis paikassa laski selkeästi, vaikka ei Kakkis huonoa keikkaa vetänytkään. Juuso oli päivän tupla-artisti. Joeya en edes mainitse montako kertaa aamun jälkeen lauloi tai juonsi, koska tuskin muistaa itsekään.

Joey Luumäki ja lahjashekki Ramopunk.comille (kuva: M!ka).

Sitten siihen M!ka-ep-levyyn ja Joey Luumäki & Tappajatomaatit lavalle. Kovin tutun oloisia olivat nämä Chemo Tomato, Pete Pomodoro ja Kuju Ketsuppi, mutta mitäpä sitä päätään nimillä vaivaamaan, eikun rokkia koneeseen! Bändi oli aivan huippuiskussa heti levynjulkkarikeikallaan, näähän on kehityskelposia vielä. M!kalle luovutettiin, Joeyn sanoin, ”Korean Demokraattisen Kansantasavallan Työväen Pankin shekki. Paita on The Micragirls -paita, josta kovin huonosti erottuu Korean Demokraattisen Kansantasavallan Lippu -rintaneula.” Että tuliko selväksi?

Pilkun jälkeen jäi VVn parketille vielä joukko iloisia juhlijoita, jotka siirtyivät kävellen (Huom! Ilpo!) Vaakon nakille saakka, jossa olikin varsin messevät ja ruokaisat jatkot. Ainakin hauskaa piisasi. Sieltä kimppataksia keskustaan, jossa meitin pariskunta kaikista houkutteluista huolimati lähti nukkumaan. Harmin paikka, sillä niin kauniin balladin Jeke & Teemu olivat Tainan vastaajaan laulaneet klo 04.10. Ois ollu kiva nähdä huoneessa koko keikka.

Iso käsi ja kiitos erityisesti M!kalle ja kaikille bändeille, mutta myös kanssasekoilijoille, niin vanhoille kuin uusillekin! Uusia tulikin nyt niin paljon ettei edes muista kaikkien nimiä. Repikää siis hihasta seur. kerrallakin, ei kusi ole noussut ylituomaroinnista huolimatta päähän, olen vain vanhuuttani unohtanut . Ja Turo – lupasit maksaa seuraavat bileet.

Neljäs näytös - Esirippu laskeutuu

Jälkimainingit eivät meille sitten olleet aurinkoiset. Huonon olon ja kipeiden raajojen lisäksi jouduimme kohtaamaan elämän raadollisemmankin puolen, eli sunnuntai-iltapäivänä lopettamaan meidän toisen kissamme. Niin huonoon kuntoon oli muutamassa päivässä mennyt. Pari päivää päässä soikin JL&TT-biisi jostain syystä sanoin ”Ei mun kissani kuollut, ei puhettakaan. Ei mun kissani kuollut, enkä suostu uskomaan…”  Mutta elämää ei olisi ilman kuolemaa, näin se vain on. Aika parantaa ja seuraaviin kekkereihin valmistautuminen voi alkaa.

 

Tämä tarina on omistettu Wilkun eli Saara Wilhelmiinan  (170795-080309) muistolle. Kiitos.

Hartza

Sami Mikkola soitti perjantaina kaksi keikkaa putkeen, ensin Rehtoreissa ja sitten Pojissa (kuva: M!ka).

 
 

 

Kävijälaskuri